13.8.2013

Puistopäivä

Viime viikonloppuna vietettiin viimisiä lomapäiviä. Tai no mulle ne oli viimiset, Sara lähti vielä pariksi viikoksi isänsä kanssa lomaileen :) Pitkästä aikaa oli myös sellanen viikonloppu, että oltiin suurimmaksi osaksi kotona. Ilmatki oli mainiot, ja niimpä päästiin pitkästä aikaa käymään meijän lähipuistossa ! Ainoa miinus oli ne kaikenmaan öttiäiset jotka koko ajan pörräs ympärillä, mutta huolimatta niistä kivaa oli ! :)




♥Hanna

6.8.2013

DIY tarjoiluteline

Joskus aikoinnaan löysin kirpparilta kynttilänjalan ja lautasen, josta oli tarkotus tehä eräänlainen tarjoiluteline. Tästä versiosta tuli vaan ykskerroksinen, mutta suunnitteilla olis kaks- ja/tai kolmikerroksinen teline :)
 

Tässä siis tarvikkeet. Tuo lasiliima osottautu huonoksi valinnaksi, joten vaihoin sen kontaktiliimaan, jota käytin mm. tässä.


Merkkailin vähän keskikohtaa ja piirsin hienon ympyrän helpottamaan liimaamista.
Sitten vaan palat yhteen...


ja volá ! 



♥Hanna

4.8.2013

Retkellä

Minun veli perheineen tuli keskiviikkona taas Rovaniemi-visiitille. Perjantaina lähettiinki sitte koko porukka retkelle Vaatunkikönkäälle. Laavupaikalle piti kävellä pitkospuita pitkin, ja matkan varrella oli mukavia pikku tietopaketteja luonnosta ja sen asukeista. Laavupaikallaki oli kaikkea kivaa etsittävää ja opittavaa, eli hyvin jakso lapsekki olla mukana ! :) Laavulle päästyä kaivettiin eväät laukuista ja alettiin paistaan makkaraa. Mie ja Venla rakennettin pieni maja oksista, lehistä ja kaarnanpaloista. Sara taas oli ihan innoissaan, ja näytti heti papalle missä polttopuut on ja mihin ne pitää laittaa, haha :D



 Ilma oli kaiken kaikkiaan hyvä, mutta hyttysiä oli ihan liikaa ! Niistä huolimatta meillä oli kuitenki mukavaa, ja oli kiva viettää aikaa taas perheen kanssa. :)


♥Hanna

3.8.2013

My beautiful body

Yks ilta eksyin MAMI GO GO-blogiin ja sieltä löysin A beautiful body-haasteen. Haasteen tarkoituksena on, että äidit paljastavat oma kauniin vartalo kuvan ja pienen tarinan kera. Luettuani muutaman naisen tarinan, aloin miettimään olisko mulla tarpeeksi rohkeutta paljastaa oma vartalo ? Kaikki ne muhkurat ja epätäydellisyydet.. Olisinko tosiaan nii rohkia ?

*
*
*

En oo ikinä ollu mikään langanlaiha. 
Mulla on aina ollu pömppömaha, milloin vähän pienempi, milloin taas vähän isompi. 
Aina oon muka yrittäny laihuttaa. 
En tykkää käyä julkisilla rannoilla uimassa, koska häpeän omaa vartaloa. 

Raskaana ollessa rakastin omaa vartaloa, jotenki se iso pallomaha oli vaan nii ihana. Silloin pitkästä aikaa tunsin itteni itsevarmaksi, raskausarvista huolimatta.. En todellakaan halunnu peittää sitä mahaa minkäänlaisten isojen kaapujen alle, vaan halusin käyttää vähän tiukempia vaatteita jotta se ihana masu erottuis.
Ku mejän Neiti vihdoin halus maailmaan, oli toisinaan haikeaa että se iso pallo hävis samantien. Mulla ei jääny semmosta pömpöttävää vatsaa, niinku monilla.
Koko raskauden aikana minun paino nous noin 8kg, ja sairaalaan jäi 11kg. 
Silloin se sama itsevarmuus jatku, mikä oli alkanu heti mahan kasvettua.
Kuitenki jossaki vaiheessa väsyin sen verran, etten jaksanu paljoa kotoa lähtiä mihinkään, ja painoa alko kertymään. Silloin alko tulla se epävarmuus, eikä mitkään vaatteet enää näyttäny hyvältä. 

Tänä päivänä oon kuitenki saanu pudotettua painoa 6kg, ja tunnen taas pientä itsevarmuutta.
Ehkä se nousee joskus vielä samalle tasolle, ku sillon raskauden aikaan :)
Olen kuitenki alkanu hyväksymään ne muutokset, mitä raskaus on tuonu tullessaan.
Lukiessani nuita Mami gogo:n kommentteja, yks lukija oli laittanu jotenki niin kivan viestin: "Mä oon aina sanonu et arpinen vatsani on ”rakkauden reppu” :)"
Tuo oli omalla tavallaan jotenki niin hauskasti ja ihanasti sanottu, että oli pakko lainata sitä tännekki !
Joten ehkä nyt kaivan itestäni sen itsevarmuuden siemenen ja paljastan oman "rakkauden reppuni" :)




♥Hanna

2.8.2013

Varastontyhjennys päivät

Viime viikolla kaivettiin äitin kans varaston uumenista mulle pari ihanaa räsymattoa. Työlään tästä operaatiosta teki sen, että äitin ja iskän varasto oli täynnä tavaraa ja ne matot.. noh nehän oli tietenki lattialla sen kaiken tavaran ja parin muun maton alla !! Saatiin ku saatiinki pienellä raivauksella ja naisen logiigalla matot kaivettua esiin.
Tästä touhusta mulla alko raksuttaan mikä ihana leikkipaikka siitä varastosta tuliskaan, ku vähän siivoilis. Muistan nimittäin kuinka teininä halusin aina kesät asua siellä !! Oli nii mukavaa ku siellä olla ihan rauhassa kavereiiten kans :)
Noh maanantaina sitte alettiin hommiin ja pari päivää meni, että saatiin paikat järjestykseen. 300kg tavaraa lähti jäteasemalle, joitaki laitettiin facebookin roskalava-ryhmään ja joitaki lähti myös minun matkaan :)

Tältä varasto siis näytti ennen:








ja urakan jälkeen:







Nyt kelpaa taas oleskella tuolla, ja jopa heittäytyä lapseksi ja lukea ihania satuja, tai kaivaa ne barbi ja heppa laatikot esiin :)

mutta se kuinka kauan tuo siisteys ja järjestys säilyy, on asia erikseen ;)


♥Hanna