Minun on pitäny jo keskiviikkona tulla tänne kertoileen vähän minun ja Saran Vapusta, mutta jotenki kuvien lisäämisen kanssa on ollu ongelmia. Mutta nyt sain vihdoin ja viimein kuvat ladattua. :)
Eli meijän Vappu meni rauhallisesti vaan kotona. Tiistaina puhaleltiin vähän serpentiinejä ja ilmapalloja koristeeksi, ja voi vitsi piten innoissaan neiti niistä palloista onkaan. Yhessä välissä meinas tulla vähän itku ku tein palloista rykelmät ja laitoin ikkunaan roikkumaan :D Mutta itku muuttu nopiasti taas nauruksi ku puhallettiin uusia palloja leikkeihin.
Keskiviikkona nukuttiin vähän pitempään, ja ku oltiin herätty nii makoiltiin vielä vähän lissää :D
Mutta lopun keskiviikon touhuiluista onki sitte kuvien kera:
|
Aamu lähti käyntiin puurolla ja piirrrettyillä. |
|
Ite taisin kuitenki olla vielä vähän unten mailla, ku onnistuin laittaan teekuppiin kaks lusikkaa, haha :D |
|
Aamupalan jälkeen laitettiin pieni keilarata pytyyn, ja hauskaa oli ! |
|
Päikkäreitten jälkeen syötiin vähän välipalaa, ja kateltiin telkkua.. |
|
..mutta aika nopiaa laitettiin vaatteet päälle ja kohti Rollon Vappu piknikkiä Angry Birds puistoon. Porukkaa oli ihan mahottomasti, hyvä että mahtu käveleen siellä. Kaikesta huolimatta oli mukavaa, ja nähtiinpä taas pitkästä aikaa Theoa, Janikaa ja Nikoa. :) |
|
Matka taittu kätevästi uuella Matkaaja-pyörävaunulla. Ylämäet meinas olla vähän raskaita, muuten oli kevyt polkea. Neitillä alko väsy painaan kesken matkan, ja hyvät pikku unet sai otettua. :) Kauan ei kuitenkaan pystyny nukkumaan, koska kello oli jo kuus illalla, ja pian oli jo yöunien aika. |
|
Jäätiin vielä vähäksi aikaa pihalle, haravoimaan ja siivoileen kukkapenkkejä... |
|
...ja löyettiin hieno sulka terassin lautojen välistä. |
|
Saraki halus olla vähän apuna ja kanniskella haravoituja lehtiä, nurmikkoa ja risuja.... |
|
....ja minnekkäs muuallekkaan, ku just lakastulle terassille ! :D Lopuksi se vielä levitteli nuo roskat pitkin poikin ja nauro vaan.. Olihan se todella hauskaa, nii minustaki :D |
Sitte oliki vuorossa iltapala ja nukkumishommia. :) Sara onki nyt alkanu nukkumaan omassa sängyssä tosi hienosti, eikä oikeastaan enää heräile yöllä. Ja mikä on vielä hienompaa, enää ei tarvi olla vieressä ja oottaa, että neiti nukahtaa. Nykyään ei tarvi ku sanoa "laita pää tyynyyn, ota pupu kainaloon ja pistä simmut kiinni" sitte toivottaa hyvät yöt, ja se on siinä. :D Olin ihan ihmeissäni ku yks ilta kokeilin tätä, ja vajaa puol tuntia nii neiti oli jo nukahtanu !
Mutta tällänen oli meijän Vappu, ja mukavaa oli ! Munkkeja eikä simaa meillä ollu, mikä vähän harmitti, mutta tiistaina kuitenki sain kaks munkkia koulussa ja vähän simaaki :D
Mites muilla on Vappu menny ?
♥Hanna
ps. Tosiaan ollu melko ärsyttävää tuo kuvien laatamisen kanssa värkkäily. Toivottavasti nyt sais sen jotenki pelittään, nii pääsis toteuttaan muutaman potausidean, mm. esitellä mitä kaikkea kivaa löyty maanantain kirppiskäynneiltä,
ylläri ylläri Saralle tosin kaikki :D Mutta jospa ne vielä tänään tai huomenna saisin tänne laitettua !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti